Barffi.net
Riikan Hauska Koirakoulu
Reviiri Eläinlääkäriasema

Koirarunot

Jos et halua, että sinua tervehditään tassuin ja heiluvin hännin, älä tule sisään

- koska täällä asuu koira...


Jos irtokarvat eivät sovi vaatteisiisi tai huonekalut häiritsevät sinua, älä tule sisään

- koska täällä asuu koira...


Jos et pidä kylmästä kirsusta tai märästä kielestä, älä tule sisään

- koska täällä asuu koira...


Mutta jos mikään edellisistä ei sinua haittaa... saat osaksesi rakkautta välittömästi kun astut ovesta sisään

- koska täällä asuu koira.

 

– – – – –

 

Koira on viisaampi kuin nainen, se ei hauku isäntäänsä.

 

– – – – –

 

Mitä enemmän näen miehiä, sitä enemmän pidän koirista.

 

– – – – –

 

Jos haluat itsellesi

"rotu-uroksen"

Hanki koira !

– – – – –

Vanhat koirat
tietävät ihmisten asioista
enemmän kuin ihmiset itse.
Eivätkä suostu puhumaan.
Katsovat vain säälivästi.

 

– – – – –

 

Muistatko ystävä pentuuttain

olin suloinen karvakeräsi vain.
Söin kenkäsi, ehkäpä toisenkin
ja tein jälkeni tuolisi jalkoihin.


Oli lätäkkö siellä ja toinen täällä
en muistanut tehdä sitä lehden päällä.
Aina huolella hajustin mattosikin,
kerrassaan tempuin niin taitavin.


Et arvannut, silloin ikää kun saan
nämä temppuni jäävät jo unholaan
ja kun suureksi varttuu pentu tää
on älyä täynnä sen pienoinen pää.


Silloin huomaat sen jo sinäkin
olen aarteesi rakkain ja parahin.
Niin vierivät vuoteni verkalleen,
niistä vuosista muistojen kirjani teen.


Omaa tehtävää rinnallas suoritan vaan
sen huomaan, - hellyytes tuntea saan.
Niin rikas on kaikki eloni tää,
kauniit aatokset sitä vain siivittää,
jos ansiot pienet, tai suuretko lie,
se tässä ei kuitenkaan tärkeintä lie.


Oli mieleni avoin ja rehti se ain
en tunne vilppiä rakkaudessain.
Ohimollani kannan jo hopeaa
se arvoani ansaittua kaunistaa.


Niin paljon muistoja vuodet toi,
niitä aarteistoja elomme aateloi.
On askelein lyhyt, ei silmät nää,

Pian loppuukin muistojen kirjani tää

 

– – – – –

 

Pieni mä vielä olin itsekin,
kun koiranpennun mä syliini sain.
Saaneeni tiesin mä tosi kaverin,
et leikkikalu ollut sä vain.

Sinä kasvoit mun vierelläin,
kuinka hyvä on ollutkaan näin.

Sä oot mun pieni rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen.

Usein mä tunsin,
mua ymmärrä ei
koko maailmassa varmaan kukaan.
Tieni kun metsään ja poluille vei,
vain sinä silloin kelpasit mukaan.
Alla puiden joskus itkinkin
ja sun turkkias niin silitin.

Sä oot mun pieni rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen.

Yhteinen aika pian lopussa on,
sitä hyväksyä on vaikeaa.
Päivät nuo leikin ja riemun auringon
taivaanrannan taakse katoaa.

Kohta sammuu säde viimeinen,

siitä kiinni pitää voi mä en.

Sä oot mun pieni rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun haukkuas vain mä jostain kuulen.

 

  • – – – –

 

 

Niin vakavan varmana istuvi hän
torin pielessä portillansa
ja kirkkoa, koulua katsastaa -
ja kaukaa kiertävi kansa.

Kas, silläpä sitä vasta turkkia on!
Ja entä sen paksua selkää!
Ja milloin ääni sen ärjähtää
koko kaupungin pennut pelkää.

Mut kulkurikoirat, ne hulttiot maan,
ne nostavat olkapäitä
ja syrjässä korvahan nuorempain
ne kuiskivat niitä ja näitä:

»On hänkin laihana laukannut
ja ulvonut meidän lailla
ja haukkunut, haukkunut näljissään,
mut haukkunut kahletta vailla.

Ja kaikkia niin sitä haukuttiin,
kuka vaan tuli vastahan tiellä,
oli kerjuri taikka kenraali -
sen vasta me tahdoimme niellä!

Mut silloin kuoli se Maaherran Fox
ja silloin meidät hän heitti
ja maaherran piikoja mairittain
hän jälkensä entiset peitti.

Näin Murre Murréksi se porstattiin
ja kun aamulla aateloitiin,
niin illalla isien mainehet jo
satavuosihin näyttää voitiin.

Nyt herroille häntää hän heiluttaa
ja kansalle karvoja nostaa
ja meihin kun tohdi hän koskea ei,
niin teille hän koittavi kostaa.

Mut älkää te pentuset peljätkö,
jos kuinka sen kiiltävi hammas,
kun Murresta vaan häntä muistuttaa,
hän lauhkea on kuin lammas.»

Näin hallit ne haasteli irvistäin,
mut mennä ja uskoa heitä! -
Kuka koskaan koirilta rauhassa
lie astunut arvon teitä?

 

– – – – –

 

Koiranko tahdot? No yhdenkö vaan?
Siitä lauma lähtee kasvamaan.
Seuraavaksi huomaat, oletkin jo köyhä
ja naapurit kuiskii, että päästä vähän löyhä.

Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,
kolmas on helppo, ei neljäs tee tuskaa.
Viides on ihana, ei kuudessakaan vikaa.
Talo täyttyy hauvoilla aivan tuota pikaa.

No uskallatkos leikkiin, miten ois vielä yksi?
Kai keittiössä häkissä saa sen säilytetyksi.
Sängyillä ja sohvilla kyllä löytyy tilaa,
ei vielä yhden turkinhoito iltoja kai pilaa.

Ne käyttäytyä osaavat, ei niistä ole vaivaa.
Kai yhdelle tulijalle paikan jostain raivaa.
Sohvalla on karvaa, ei ikkunoista läpi nää,
lattialla tassunjäljet pölyn sekaan häviää.

Kai kodinhoito kärsii, vaan mitä muutamasta
kuonon jäljestä ikkunassa tai karvahahtuvasta?
Jos tämä pentu pidetään,

niin varmasti mä lupaan
lisää aikaa luututa ja puhtautta tupaan.

Ei koirien määrälle ole ylärajaa
ja yhtäkin ilman ois laumasi vajaa.
Jokainen on tärkeä ja rakas pörröpää.

Ei sukulaiset kyläile ja ystävätkin hylkää,
paitsi koiratuttavat, joilla samat kuviot on nää.
Nurmikko ja pihapensaat kuihtuneilta näyttää.

Koiranruoka, vitamiinit, treenit, rokotukset
ja näyttelyt ja kilpailut ja matkakustannukset.
Ansako tää olikin? Mä oonko kohta vainaa?
Silloin lempisessusi pään polvellesi painaa.

Se katsoo sua rakastaen, sinä päätät jaksaa.
Pitää koko hunnilauman, maksaa mitä maksaa.
Yksi tähti näyttelyyn, yksi jalostukseen,
yksi sylikoiraksi, kaikki täyttää jonkin tarpeen.

Mutta talvi kurja on, ei koiratkaan siit´tykkää.
Lenkkinsä ne haluaa vaikk´ taivas räntää lykkää
tai naamasi on sininen pakkastaivaan alla
ja iltaisin ne ulos saa ainoastaan karjumalla.

Koirat ja näyttelyt, jännitys ja naksut,
vaiva sekä huoli, paineita ja maksut.
Kaikki on sen arvoista, on koirat elämäsi.
Niin suloiset ja hurmaavat ja parhaat ystäväsi.

On maailmasi muuttunut, ei mikään enää sama
kun ihminen on kokonaan koiriensa omistama.

 

– – – – –

 

Pieni hauva pehmoinen,

juoksee yli niittyjen.

Kuulee kuiskeen tuulen hennon,

näkee pienen enkelin lennon.

Ajattelee et tää on tässä,

elämä ois päättymässä.

Nukkuu siellä rauhassa,

ilman murheen hiukkasta.

Hän on siellä onnellinen,

Minä täällä murheellinen.

 

– – – – –

 

Tyttöystävälläin koira on

koira muuten melko verraton

pure ei, hauku ei,

mutt´vain on tilanne niin mahdoton,

kävelemään - nyt ulos kävelemään

kun sitä ulkoiluttaa täytyy

- on raitisilma tärkeää

 

– – – – –

 

Tunnetko sä hyvin kaverini karvaisen

Ystäväni tarkastaja Lerppu Koirasen
Kellään ei voi olla nenää yhtään tarkempaa
tarkastaja Koiranen kun hajun kiinni saa

Joen rantaan menin kanssa Lerppu Koirasen
Haistoi heti joki on nyt tosi likainen
nyt ei lapset tähän rantaan uimaan mennä saa
Kuulkaa hei nyt joki tää täytyy puhdistaa


Tarkastaja Koiranen, Lerppu Koiranen
Tarkastaja Koiranen, on tarkka kuono sen
Tarkastaja Koiranen, Lerppu Koiranen
Tuntee hajut ihmisten ja ojan pohjien

Kahdestaan me kuljeskeltiin pitkin katua
Karvakuono haistoi kuinka pakokaasua
ilma täynnä on, nyt sen jo täytyy loppua
Liikaa autoja on, liikaa turhaa hoppua

Metsään juostiin, päivä lämmitteli poskia
Haistoi Lerppu heti jossain on nyt roskia
Roskaaminen jos ei lopu ilman pakkoa
tarkastaja määrää aikuisille sakkoa, sakkoa

 

– – – – –

 

Koiran Joulu

Koiralla mielessään jouluiset ilot,
purkki ja lahjat ja omenakilot.
Siksipä heilahtaa karvainen tassu,
siksipä kurisee nälkäinen massu,
että on tarpeen hetkinen vartoa,
odottaa, paastota, punoa vartoa.

Koiran mielessä joulu väikkyy
kynttilän valo silmissä läikkyy
mieli on auvoinen, mieli on avoin
viettääkseen joulua koiran tavoin.

 

– – – – –

 

Kun koirani katsoo minua,

alan epäillä että Jumala
sittenkin on olemassa

ja luonut koiran ja vain hänet
ja tehnyt sen huolellisesti,

puhaltanut hänen sieraimiinsa

elämän hengen,

ja että kaikki muu mikä on,

on syntynyt siinä ohessa,

vahingossa ja sattumalta,

heidän peuhatessaan.

 

– – – – –

 

Näin kuljen kanssasi ihminen,
sen pienen haihtuvan hetkisen,
kun iltani koittaa ja matkani jää
kuule silloin pyyntöni pienoinen tää.

Ilot, surut on kohdattu ne jakaen,
metsät ja polut näin yhdessä kulkien,
siis kuuntele mun pyyntöni pienoinen,

vierelläin kuljethan matkani viimeisen.

Hiljaisuus valtaa hämärän huoneen,
tuskaa sen tiedän minulle tuoneen.
Valo kirkas häikäisee ikkunasta,
tuudittaa pientä koiralasta.


Rakas koira valolta silmänsä sulkee,
tietämättään kohti taivasta kulkee. Hautakummun alla nukkuu syvää unta,
ympärillä avautuu sateenkaaren valtakunta.


Sydän pieni sammui kesken leikin,
minne lienee enkelin siipi veikin.
Siellä ei varmaan kylmyys ja pelko paina,
elämä oli vain lyhyt, lyhyt laina.

Kerran on kuoltava parhaidenkin,
ystävän syliin tai kesken lenkin.
Yhdessä touhuttiin niitä ja näitä,
pelättiin teltassa ukkossäitä.


Ikävuosia jo kertyi molemmille,
me ei piitattu siitä vaan naurettiin sille.
Vuodet yhteiset taakse nyt jäädä saa

kun kutsuu mua luokseen toinen maa.
Tuttuun pihaan sä päätit elonretken.

Toivon - olisit vielä viipynyt hetken.

 

– – – – –

 

Vaikeni hiljaa ääni tassujen

ei juokse Roope vastaasi enää haukkuen

Nyt on aika kauniiden muistojen
vaali niitä
ja säilytä rakastaen

Suru kun kalvaa ja ikävä on
sä muista

sun ystävä nyt hyvä olla on

 

– – – – –

 

Jos ajan saisin takaisin

sen meidän yhteisen retken.
Mitä siitä muuttaisin?
Vain sen viimeisen hetken.

Olisin tahtonut olla vierelläsi,
hellästi sylissä pitää.
Kulkea tukien kanssasi,
antaa voimia lisää.

Lähdithän rauhassa unessa,
luokse muiden rakkaiden,
lähdithän kivutta tuskatta,
luo jo meitä ennen menneiden.

Tule uniini, päivieni ajatuksiin
jää sydämeeni asumaan.
Kaipaan sinua kaipaan niin,
tule meitä tänne katsomaan.

Alla taivaankaaren tumman uinuu maa,
pitkän päivän touhut nyt jo nukuttaa.
Nyt hiljaa silmäs sulje ja pääsi pieni paina

unenkeijun kainaloon.

 

– – – – –

 

Sain syliini palan taivasta

nyt tiedän mitä kaivata..
Oli aika raskaiden päätösten,
saattaa sut huomaan enkelten.
Nyt saat juosta seuraten heitä,
ei kipu enää elämääsi peitä.
Suru on suuri ja lohduton,
mut tiedän - sun hyvä olla nyt on.

Sulle *** lainata voin,
sanoi Jumala minulle kerran.
Sille kaksitoista vuotta elämää soin
tai vain muutaman tuokion verran.
Sinun tehtäväsi on sitä rakastaa,
kunnes se ylittää elämän rajan;
saat nähdä vaivaa ja uurastaa,
sen pienen elämän ajan.
Se tuottaa sinulle monet huolet
ja usein vie vaivasi hukkaan,
mutta surustasi se kantaa myös puolet
ja sen muistot ei unohdukaan.
Se on maasta ja maaksi sen tultava on,
en muuta voi luvatakaan.
Eihän surusi ole pohjaton,
jos et sitä iäksi omaksi saakaan?"
Ja vastasin Herralle näin;
''Olkoon niin, antaa surunkin tulla,
koiranpennulle, jonka sinulta sain,
on silti kylliksi hellyyttä mulla.
Olen onnellinen, että omistin sen,
joka hetkestä kiittäen.
Ja surun tullessa tuskallisen,
sen kestän ymmärtäen.
Ja kun ystäväni on lähtenyt koirien taivaan maahan,
tämän kiistojen maailman jättänyt,
sen muistoksi kuulkaahan, otan toisen ***,
heiluvahäntäisen haukahtajan.
Sitä rakastan ja hoidan sen pienen elämän ajan."

 

– – – – –

 

Taas valo viiltää taivaanrantaa

se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,

jota niin paljon rakastaa.
Sen järjellä me ymmärrämme,

kun toinen lähtee, toinen jää.
Vain pieni lapsi sisällämme,

ei sitä tahdo käsittää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa

kulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa

sinua paljon rakastin.


Niin monet kerrat, tähän rantaan, olemme tulleet ennenkin.
Jättäneet kahdet jäljet santaan,

nyt yhdet vain vie takaisin.
Siis hyvää matkaa, ystäväni,

en enää puhu enempää.
Tärkeimmän tiedät, ja se riittää,

muu on nyt yhdentekevää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa

kulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa

sinua paljon rakastin.

 

– – – – –

 

Olen tuskista vapaa ja mukana tuulen,
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun,

mukana jokaisen nousevan aamun

ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

 

– – – – –

Tummuessa illan

luona sateenkaarisillan,
kun auringon viimesäteet taipuu,
niin moni hauva uneen vaipuu.
On päivän leikit jäänet taa,
saa onnellisna nukahtaa.
Nähden unta ystävistä,
perheistä ja hetkistä yhteisistä.
Odottaen sitä aamua valkenevaa,
kun jälleen yhdessä leikkien kirmata saa.

 

– – – – –

Kun kaipaus ja ikävä

polttaa niin, että satuttaa,
kuuntele silloin sydäntäsi,
joka kertoo sinulle,
että se oli onnea ja iloa parhaimmillaan,
ja nyt muistot ovat kauneinta
mitä sinulla on.

 

– – – – –

 

Tassunjälkiä sydämessä,

kuin joku olisi kulkenut siitä vastikään.
joku kulki sydämeni yli,
sinäkö se olit koirani?
Ohimatkallako vain?
Et kai.
Kyllä pysyvästi sinne muutit.
Teit pesän lakanoihin,
merkkasit myös nurkat.
Kipitit läpi sydämen, kurajaloin, karvoin.
Jätit tassunjälkiä sydämeeni.

– – – – –

Kuljemme kuin kuunnellen

on poissa jotain hyvää.
Sitä emme tavoita katsellen

ja tunnemme surua syvää.

 

– – – – –


Minä saatan sinut pehmeään lehtoon,
koirille varattuun ikuiseen kehtoon.
Tuuditan uneen, kuin pehmoiseen lumeen
Silitän kerran, itken kesäsateen verran
Ihan kaikesta kiitän,
muistot lohdukseni elämäni kirjaan liitän.

– – – – –

Tyhjä kaulapanta naulassa

työtön talutusremmi ovenpielessä,
vaan tuhat iloista muistoa
niiden täysiltä ahkerilta päiviltä
muistuttaa:
Oli se elämää täysin rinnoin!

 

– – – – –


Älä itke, vaikket näe syksyn kirjavia lehtiä.
Älä itke, vaikket tunne lumihiutaleita kuonollasi.
Älä itke, vaikket saa joululahjoja ja vietä joulua.
Älä itke, vaikket voi juosta keväisellä pellolla.
Älä itke, vaikket nää kesän auringon paistetta.
Älä itke - sillä minä itken.

 

– – – – –

Ihana uni on sellainen jossa
ruukussa kasvaa luita,
makeita häränhäntiä
ja koiranherkkuja muita.

 

– – – – –

Pienen koiran sydämessä
yksinäisyys loputon.
Pienen koiran öinen mieli
kiireetön ja hoputon.
Meren tummuus, öiset varjot
koiran mielen masentaa,
vaikka vilkkuun uusi lamppu
helppo onkin asentaa.

 

– – – – –

 

Se, mitä olimme, olemme nyt.

Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä ja
etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua,
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi.
ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa.

Sinä tulit suoraan sydämeen,
sinä toit lohdun murheeseen.
Sinä olit pieni,
mutta silti suuri niin,
jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin.


Nuku rauhassa pieni koiraenkeli,

joka siipiään maailmassa kokeili.
Lennä takaisin koirien maailmaan,
sinne mistä tulitkin aikoinaan.
On ikävä suuri ja loputon,
mut sinun onnesi yksin tärkeintä on.
Tule uniin, tule tuulenhenkäyksiin,
tule elämäin illan ja aamun ruskotuksiin.

 

Jäi jäljelle vain irtokarvat,
sydämeen suuret avohaavat.
Ja ne repaleiset takinvuoret,
kaikki ne revityt lelut, puunkuoret...
Vain jokainen muisto,
hetki täynnä elämää,
kun näitä muistelen

- en koskaan yksin jää.


Nyt olet vapaa ja mukana tuulen,
saat kulkea rajalla ajattomuuden.
Olet kimallus tähtien, pilven lento,
kasteisen aamun pisara hento.

Niin vaikeni ääni tassujen,
sammui liekki suuren sydämen.
Jätti surun suuren,
aivan valtavan,